keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Ajatuksia kuntosalilta

Kävinpä kuntosalilla. Harmittavan harvakseltaan on tullut käytyä nykyisin.
Sitä sai vääntää täysillä painoilla, joilla on aiemmin tullut lämmiteltyä. Onneksi tiedän tilanteeni. Täytyy aloittaa iisisti kestovoimatyyppisestä kuntopiiritreenistä. Myös palautumiselle sarjojen sekä tietenkin myös treenikertojen välillä pitää antaa aikansa. Kyllä ne äkkiä lihakset tottuvat, liikeradat palaavat muistiin ja treeni alkaa kulkea.

Siinä palautellessa tuli katseltua ympärilleni. Kyllä on treenaajien profiili muuttunut aikojen saatossa. Kun joitain vuosia sitten salit olivat täynnä bodareita, fitness -kisaajia ja muuten kovakuntoisia kehonmuokkaajia, on jengi muuttunut kovasti iäkkäämmäksi, aloittelijapainotteisemmaksi ja "pehmeämmäksi". Yksi asia ei kuitenkaan ollut muuttunut - nimittäin treeniohjelmat! Kaikki treenasivat kuin saman opaskirjan tai treeniohjelman mukaisesti: Paikkaharjoittelua, parin kolmen minuutin palautuksilla, samaa lihasryhmää kuormittavat liikkeet peräjälkeen ja monotonisia laite- ja peruslikkeitä hyödyntäen. Siis kuin bodarit, fitnessmisut tai muut kropanmuokkaajat. Silti kovin monella treenaajista tuskin oli tavoitteena lihasmassan optimointi, voiman hankinta, fitnesslavan valloittaminen tai edes ylipäätään perusvoiman hankinta!? Tuntui kuin kaksi- tai kolmijakoiset ohjelmat olisivat olleet alennusmyynnissä tai poistokorissa, sillä jokainen oli ilmeisesti saanut oppinsa halvalla!

Harmittavan harvoin sitä näkee salilla jonkun treenaavan niin, että tavoitteen näkee työskentelystä jo päälle päin. Sen pitäisi kuitenkin näkyä. Varsinkin jos haluaa saavuttaa treenillään jotakin. Onkohan monella jäänyt koko tavoite kirkastamatta? Vai onko määrätietoisuus riittänyt vain salin tuulikaappiin saakka? Olisi kuitenkin suotavaa ottaa edes hieman selvää siitä, miten salilla tulee treenata oman tavoitteensa näkökulmasta. Ja jos ei halua panostaa aikaa opetteluun, ovat liikunnan ammattilaiset sitä varten olemassa. Eihän kukaan mene hammaslääkäriinkään vuokraamaan laitteita ja instrumentteja omaa hammasremonttia varten. Salilla sen sijaan näkee monia kuntoremontin omiin käsiinsä ottanutta ristiretkeilijää. Ja salilaitteet ovat jopa melkoisesti hammaslääkärin työkaluja monimuotoisempia välineitä. Tähän voi vain todeta, että hiuksetkin voi leikata itse, mutta jälki on usein ammattilaisen jäljiltä huomattavasti parempaa.

Katseltuani hetken ympärilleni salilla päätän ummistaa silmät. Vaikka suoritustekniikka ei kenelläkään hivele silmää, ei kukaan kuitenkaan näytä tappavansa tai edes loukkaavansa itseään kovin pahasti laitteissa ja välineissä. Jatkan treenaamista ja totean itsekseni, että kyllä meillä liikunnan ja hyvinvoinnin ammattilaisilla riittää töitä - päivä päivältä enemmän:)

Tiukkaa vääntöä,

T: Riku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti