keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Grillaaminenko epäterveellistä?

Kyllä kesä on mukavaa aikaa! Ja ruoanlaitto kesällä Grilli kuumaksi ja metsuriteknikka käyttöön. Eväät kirveellä veistellen paloiksi ja eikun ritilälle, parilalle tai savustuspönttöön. Hifistely ja turha pipertäminen talviteloille ja mikä parasta, sairaan hyvää, helppoa ja terveellistäkin. Turva rasva tirisee kyllä ritilöiden välistä rasvalaariin eivätkä eväät jää paistinpannulla kärtsäämisen tapaan rasvaliemeen lillumaan.

Saahan grillaamisesta toki epäterveellisenkin ruoanlaittomenetelmän aikaiseksi ja vieläpä tosi helposti. Yksipuolinen makkaran tai kaslerin käryttäminen ei täytä terveellisen safkan määritelmää, mutta loppuviimein vaihtoehtoja sille on pilvin pimein. Vähärasvainen liha, kana, kala, kasvikset, hedelmät, grillattavat juustot, edellisistä kasatut vartaat ja folionyytit ovat erinomaisia ja kelppoja vaihtoehtoja.

Eilisiltana tuli grillattua lohimedaljonkeja, ananasta, puolikkaita tomaatteja sekä muksuille tietenkin makkaraa. Lohifile vaan poikittaissuuntaan sentin puolentoista siivuiksi. Kannattaa leikata viilto reilusti nahkaan saakka ja pistää sitten joka toisesta kohdasta viilto leikkuulautaan saakka irti-poikki. Näin saadaan nahkaosa käännetyksi helposti sisällepäin ja lihaisat osat kauniisti reunoille. Päälle merisuolaa ja sitruunapippuria. Sitten vaan kuumalle öljyllä sivelylle grilliparilalle tai ritilälle. Älä kääntele suotta, vaan käännä vain kertaalleen, niin biitti pysyy kasassa, etkä joudu keräämään kalanpalasia ritilänvälistä. Ananaksesta leikkaan itse ensi kuoren pois ja sitten pituussuunnassa hedelmä paloiksi, niin että puiseva keskiosa jää roskiin heitettäväksi. Palat leikkaan vielä noin 1-1½ sentin levyisiksi slaideiksi ja nekin grilliritilälle saamaan kevyttä väriä pintaan. Tomaatit halkaisen keskeltä kahtia ja paistan ensin siemenkota alaspäin. Kääntö kannattaa ajoittaa niin, että tomaatti ei pehmene liikaa, vaan saa vain vähän väriä pintaan. Päälle ripaus suolaa ja pippurimyllystä muutama kevyt rouhaisu. Kyytipojaksi tuoresalaattia tai vaikkapa uusia perunoita. Ei paha!

Toinen suosikkini tälle kesälle on ollut lohinyytit. Perunaa viipaleiksi foliopaperin päälle tai laiskan päivän sattuessa pakastepussillinen peruna-sipuli- tai peruna-purjosekoistusta, tuoreesta lohesta pieniä kuutioita päälle, loraus oliivi- tai rypsiöljyä, suolaa, pippuria myllystä sekaan, nyytti nippuun ja grilliin. Sitten vaan odotellaan ja ihmetellään tai kipaistaan 45 minuutin lenkille ja sitten syömään. Ihan huikea ruoka helppoudellaan ja herkullisuudellaan! Itse asiassa meillä lapsetkin on ihan fiiliksissä.

Savustettuakin on tullut vaikka mitä. Parin ekan kesän jälkeen meillä vaimo ja lapset meinasi hävittää koko peltitoosan. Niin paljon tuli savutettua lohja ja kaikkea merenelävää. Tuli ostettua Kirkkonummen ja Ison Omenan marketeista kaikki maailman kampelat ja kissakalat. Sittemmin tajusin tunkea muitakin otuksia pönttöön. Parhaita onnistumisia ovat olleet savustetut kanatikut, savustettu hirvipaisti sekä porsaan sisäfilepötkö. Kanatikut on helppoja, hauskoja syödä ja taas kerran terveellisiä. Kanafilepihvi vaan pitkiksi slaideksi, iso varrastikku läpi niin, että kantaosa jää vapaaksi ja tikut pönttöön. Määrästä riippuen 20-30 minuuttia ja tuoresalaatin tai vakkapa uuniperunan sekä kermaviilipohjaisen kastikkeen kanssa naamariin.

Mitähän tänään syötäisiin? Taas alkaa nälkä kurnia vatsassa. Tänään taidan päätyä possun grillaamiseen. Se on itse asiassa suosikkini. Onnistuu aina, on helppoa ja itse asiassa rasvattomampaa kuin nauta, joka on ainakin itselleni tosi kova haaste. Se tahtoo aina olla sitkeä tai sitkeä. Siksi pidättäydyn possussa. Ananasrenkula päälle, uunissa paistettuja viipalepottuja sekä salaattia kehiin ja taas kerran on yksi kulinaristinen, maustuva ja terveellinen grilliateria loihdittu ja pian nautittu!

PS: Noi viipalepotut on tosi pop: Pese ja viipaloi perunat mutaman millin viipaleiksi. Lado ne uunipellille ja sivele pullasudilla oliivi- tai kasviöljyllä, johon olet sekoitanut suolaa, pippuria, ehkä vähän paprikaa, chiliä tai vaikkapa xxxxxx. Noin tunti uunissa parissa sadassa asteessa keskitasossa. Tarjoa kavereillekin: Saat bonuspisteitä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti