keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Junioriurheilu - Missä menee kohtuus?

Lasten ja nuorten huonokuntoisuus puhuttavat! Lasten perusvalmiudet urheilun näkökulmasta ovat romahtaneet. Peruskestävyys ja -motoriikka ovat keskimäärin niin huonolla tolalla, että se haittaa jo koululiikunnan suunnittelua ja toteuttamista sekä perusharjoitteiden suorittamista urheiluharjoituksissa. Sen lisäksi lasten ja nuorten lihavuus yleistyvät arkiliikunnan vähyyden sekä epäterveellisten ruokailutottumusten seurauksena. Asepalvelustaan ei kykene suorittamaan noin 30 % ikäluokkansa edustajista, parhaassa iässä olevista Suomen toivoista. Toivotonta!

Lapsia patistetaan liikkeelle. Eikä syyttä! Sen lisäksi, että kuilu liikkuvien ja liikkumattomien lasten suorituskyvyssä kasvaa jatkuvasti on seuratoimintaan osallistuvien lasten harjoitettavuus romahtanut rankasti. Lapset kuskataan koulun pääovelle, treeneihin ja kavereille. Omatoiminen arkiliikunta on aivan liian vähäistä niin seurassa liikkuvilla kuin seuratoimintaan osallistumattomilla!

Missä vika? Missä epäkohdat lymyilevät? Toki lasten vapaa-ajasta tappelevat nykyään erilaiset viihdykkeet kuten tv, pelikonsolit, tietokone ja netti. Sosiaaliset kontaktitkin hoidetaan chattaamalla, meilaamalla ja naamakirjassa. Perheiden yhteinen vapaa-ajan vietto on harmittavan harvoin liikunnallista, retkeilyyn, luonnossa liikkumiseen sekä pihaleikkeihin painottuvaa.

Itse näen suurena ongelmana myös seuratoiminnan. Monet seurat kilpailevat kynsin hampain osallistujista sekä lahjakkaista urheilijanaluista. Toiminta on niin ammattimaista jo pienillä vipeltäjillä, että siitä on välillä ammattimaisuus kaukana. Ryhmä kokoontuu lajiharjoitusten tiimoilta 5-6 kertaa viikossa eikä aikaa ja virtaa jää omaehtoiselle harrastamiselle saati muiden lajien treenaamiselle. Eikö junioriurheilun tärkein tehtävä olisikin antaa lapsille liikemalleja toteutettavaksi vapaa-ajalla? Siellä ehtisi toteuttaa treeneissä viisi kertaa toteutetun suoreitteen toistamisen kymmeniä, jopa satoja kertoja. Eikä luovuutta rajoittaisi valmentajan tai vanhenpien haukansilmäinen tuijotus kentänlaidalta!!

Sitten päästään vielä mieliaiheeseeni, nimittäin rahaan:) Mitä maksaakaan harrastaminen seurassa nykyään. Kun lapsuudessani yleisurheilemisestä tai hiihtoseuran harjoitusrinkiin osallistumisesta joutui pulittamaan joitain kymmeniä tai ehkä sata markkaa kaudessa, ei sillä rahalla saa tänä päivänä edes vakuutusta. No sehän on luonnollista. Luonnolliseksi en kuitenkaan enää koe 4000 euron kausimaksua taitoluistelusta tai jääkiekosta, parinsadan euron kuukausimaksua jalkapallon tai salibandyn pelaamisesta tai 400 euron leirimaksua parin päivän ratsastusleiristä! No toisaalta tapahtumia on nykyään viisinkertainen määrä lapsuuteeni verrattuna eikä enää harjoitella vanhoissa perityissä rytkyissä, ei nukuta kisareissuilla koulun lattialla, syödä omia eväitä tai reissata omalla autolla...

Kaiken rahallisen panostuksen lisäksi lasten treenivuorot ajoittuvat useinmiten primetimen ulkopuolelle, onneksi kuitenkin lepakkovuorojen sijaan alkuiltapäivään. Kuskaaminen tuottaa kuitenkin ongelmia, sillä ainakin allekirjoittaneelle on vaikeaa irroittautua kolmeksi kuskausreissulle - ainakaan viittä kertaa viikossa. Menetetty työaika, laiha lompakko ja harmaantuvat hiukset ovat kuitenkin pieni uhraus sille riemulle, jonka harrastaminen hyvin ohjatussa ja mukavassa porukassa saa lapsilla aikaan! Valitettavan usein seuratoiminnasta katoaa kuitenkin leikinomaisuus, hauskuus ja tasapuolisuus. Onko syynä sitten valmentajan kunnianhimo, seuran valmentajille langettavat menestyspaineet vai lajiliiton ohjeistukset menettelytavoille?

Hekilökohtaisesti olen sitä mieltä että mitä monipuolisemmin lapset ja nuoret liikkuvat sen parempi! Olisi hienoa, jos lapsia ei painostettaisi lajivalinnan eteen ennen 14-15 -ikävuotta ja aikaisen lajivalinnan tehneiden kohdalla kannustettaisiin monipuoliseen oheisharjoitteluun. Olisi hienoa, jos seuroissa panostettaisiin fanaattisen ohjatun harjoittelun sijaan omaharjoitteluun aktivoimiseen: Erilaiset aktiivisuus-, laukaisu- ja treenipassit sekä henkilökohtaiset treeniohjelmat johtaisivat varmasti pitkässä juoksussa parempiin tuloksiin. Samalla treenimaksut kevenisivät ja me vanhemmat säästyisimme jättimäisiltä harrastuskustannuksilta, päivittäseltä kuskausrallilta ja jäisipä meille vielä aikaa perheen yhteiseenkin harrastamiseen! Se voisi olla lapsen kehityksen kannalta erinomaisen suotuisaa ja olisipa sillä muitakin terveysvaikutuksia: Me vanhemmat olisimme terveempiä, parempikuntoisia ja osallistuvampia vanhempia - ainakin teoriassa:)

Liikettä nivusiin, niin lapset kun vanhemmatkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti