perjantai 18. kesäkuuta 2010

Mukavuudenhalu rajoittaa kokemuksia?

Istun junassa. Matkalla kohti entistä opiskelukaupunkiani Rovaniemeä. Nyt reissu ei koske kouluhommia, vaan Rovaniemen yrittäjämme Jorma "Jorge" Vaaran sparrauskeikkaa. Tavoitteena olisi saada yhteistyötä liikuntakeskus Kunnon Paikan sekä urheiluliike City Sportin kanssa syvennettyä sekä jälkimmäisen kanssa käyntiin myös Oulussa.

10 km matka juna-asemalle tuli taitettua pyörällä. Jotta ehdin junaan, piti ylös sängystä vääntäytyä neljän maissa. Munat ja pekonit naamariin, pää lavuaariin, läppärilaukku selkään ja fillarin päälle. Kuulostaa brutaalilta? Vaan oli tosi mukavaa!

Aurinko teki nousuaan horisontista. Ruoho kimalteli aamun kosteutta ja linnut virittelivät ääntään koko päivän kestävää konserttoaan varten. Tiet olivat autioita ja pieni tuulenvire antoi sopivasti vauhtia selkäni takaa. Pyörä rullasi eteenpäin lähes tekemättä mitään. Matka sujui heittämällä puolessa sille budjetoimastani ajasta.

Miksiköhän mukavuudenhalu voittaa vastaavat tempaukset iän karttuessa? Miksiköhän sitä tekee kaiken aina helpoimman kautta, jos siihen on mahdollisuus? Miksiköhän sitä sokeutuu mahdollisuuksille ja kokee ne velvollisuuksina sekä negaatioina asioihin tarttumisen sijasta?

Muistan hyvin nuoruuden voittamattomuuden fiiliksen. Mikään ei ollut mahdotonta, ei edes kovin vaikeaa:) Esteitä ei ollut, haasteita korkeintaan. Ostin ensimmäisen auton 28 –vuotiaana. Sitä ennen tuli kaikki matkat taitettua fillarilla. Kyseenalaista ei tarvinnut, sillä vaihtoehtoja ei ollut. Fillari toimitti myös muuttoauton virkaa. Huonekalutkin kirjahyllystä rottinkikalusteisiin tuli roudattua Ounasvaaran huipulle pyörän tarakalla. Ja riiuttelureissulle Raahen tuli polkaistua Lumijoen ja Siikajoen maisemareittiä pitkin – ettei matka vaan olisi käynyt liian lyhyeksi. Kesätöihin Ristiinassa sijaitsevaan Lomakoti Heimariin matka yöjunalta taittui rullaluistimilla rinkka selässä ja kantamukset käsissä. Eikä tullut mieleenkään valittaa.

Nyt elämä on helppoa: On auto ja opiskeluaikoja enemmän rahaakin käytettävissä. On helppoa valita helpoin vaihtoehto. Näin jää enemän aikaa elämystenkin kokemiseen, sillä nehän ovat ostettavissa!?

Elämä on nykyisin hektistä. Kiire, velvollisuudet, kvartaalitalous ja muut paineet pakottavat tekemään helpoimman ja kannattavimman ratkaisun - siinä hetkessä. Muisteltavaa ei jää, kun ei ehdi muistella. Jää vain ratkaisuja. Haluttaessa voidaan mennä teateriin, ulkomaanreissulle, konserttiin tai ihan mihin vaan… Elämysten ja tekemisen paljous vähentää niiden kokemusarvoa. Kaikesta huolimatta yhteiskunnassamme arvostetaan sitoutumista, pitkäjänteisyyttä ja maltillisuutta.

Taidanpa itse tehdä asiat välillä vaikeimman kautta. Jos en sillä muuta saavuta, niin aikakin jää enemmän muisteltavaa kiikkustuoliin ja kerrottavaa lapsenlapsille. Taidanpa aloittaa tarinat papan käsipuntin ostosreissusta 13 –vuotinaana Helsinkiin. Olin varmaan nähnyt kuvan Arnoldista tai päättänyt saada lisää täytettä hartiasuojieni sisään. Rahojen upottua pennilleen ostokseen, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin taittaa 15 –kilometrin matka Espoon Olariin kävelen ja painoa kädestä toiseen vaihdellen. Ei helpoin mahdollinen ratkaisu, mutta sainpahan käsipainon…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti