sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Into ja energia - mihin ne karisevat iän myötä?


Katselen 3 -vuotiasta tytärtäni sohvalla kyljellään maaten. Vauhtia piisaa ja puheripuli on taukoamaton. Askelmittaria ei tarvita. Se olisi räjähtänyt jo aikaa sitten. Ei olisi kierrokset riittäneet.

Vaihdan selinmakuulle ja koetan ummistaa silmäni. Kylläpä ramaisee. Samalla hetkellä jymähtää. Kolmivuotias makaa vatsani päällä, naama sentin päässä omastani. Hymyilen väkinäisesti. Samalla alkaa pomppushow. Vatsani toimii kuin toimiikin trampoliinina. Ainakin tytön mielestä.

Hyppely loppuu vihdoinkin. Duracel -pupu säntää omaan huoneeseensa. Vihdoin hetki omaa rauhaa. Käännyn taas 90 astetta. Siis pituusakselini ympäri. Ihan riittävä ponnistus pienten päiväunien eteen. Takaraivossa tomähtää. Barbi, toinen ja kolmaskin saapuva kaaressa kanssani sohvalle.... ja Elle nanosekunnin niiden perässä.

Annan periksi. En unelle, vaan Ellelle. Samalla kun antaudun iloiseen ja energiseen leikkiin pohdin, mistä kaikki tuo energia ja into on peräisin. Ei ainakaan ruoasta....

Hyvää ja energistä Isänpäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti