keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Lunta tupaan - ei se kunto kohenekaan itsestään!

Kesäkuussa startattiin (alkumittaus 2.6.2010)

Leijuin ja uhosin vain joitain päiviä sitten tiputtavani taas kehon ikääni muutamalla vuodella. Trendihän on ollut laskeva eli oikeaan suuntaan ollaan oltu matkalla. Ensimmäisen kerranhan uskaltauduin Kehon ikä -mittaukseen 2.6.2010, jolloin sain helpotuksekseni ja onnekseni kohtuullisen tuloksen: Kehon ikäni oli 33 vuotta, kalenteri-iän ollessa 38 v. Olin jopa hieman yllättynyt, sillä arkiaktiivisuus ja kuntoiluannos on ollut melko vähissä sekä epäsäännöllistä hektisen työn ja lennokkaan perhe-elämän johdosta.

Suunta oli oikea (23.9.2010 seurantakartoitus)...

Kolme kuukautta myöhemmin tulos oli parantunut edelleen vuoden verran. Kehon ikäni oli siis 23.9.2010 toteutetussa seurantakartoituksessa 32 vuotta, mahdollisen kehon iän eli haamurajan ollessa 26 vuotta.
Sain vuoden tingityksi tuloksesta varsin helposti. Noudatin vain testaajani eli Seppäsen Lassen ohjetta ja lisäsin hieman teholiikuntaa matalatehoisen lenkkeilyn kustannuksella. Juurikaan muita muutoksia ei tarvittu. Oletin vissiinkin homman olevan jatkossakin helppoa. Toisin kuitenkin kävi. Kaikki ei mennytkään ihan niin kuin suunnittelin.

...aluksi (seurantamittaus 24.11.2010)

Kolmas testi on nyt takanapäin. Ihan mukava kokemus se oli, vaikkakin tulos oli pienoinen pettymys. Nyt jälkiviisaana kaikki on hyvinkin loogista. Kehon ikä -tuloksen nousulle on siis monen monta selitystä:) Tässä kuitenkin ensin tulokset tarkasteltavaksesi:

Tiivistelmä tuloksistani (Riku Aalto)

2.6.2010 23.9.2010 24.11.2010
BODYAGE (Kehon ikä)
Minun ikäni 38 38 38
Minun kehoni ikä 33 32 35
Minun mahdollinen kehon ikäni 26 27 28

FYYSISET OMINAISUUDET
Painoindeksi 28,1 28,5 29,1
Pituus 170 170 170
Paino 81,1 82,5 84,1
Systolinen 135 127 125
Diastolinen 79 74 78

KEHONKOOSTUMUS
Bioimbedanssi 23,6 21,2 21,6
Kehon vesimäärä 54,9 57,9 57,8

VOIMA
Seinäistunta (s) 152 156 121
Hauiskääntö (kg) 55,8 55,4 53,3
Vatsaliike (Toistot) 41 45 45

NOTKEUS
Eteentaivutus (cm) 36,2 33,7 27,7

KESTÄVYYS
OwnIndex (ml/ kg/ min) 54 55 49

Mikään ei ole ilmaista!

Kehon ikäni nousi siis kahdessa kuukaudessa kolme vuotta: 32 vuodesta 35:een. Perhana! Ja selityskin on jo olemassa. Vika on poikamme Eetun:)
Poitsulla oli reilun kuukauden mittainen talvipaussi jalkapallosta. Ja jääkiekko jäi lajivalinnassa kakkoseksi eli pois ohjelmasta samoihin aikoihin. Treenikuskaamiset loppuivat siis kuin seinään hetkeksi. Samalla rutiiniksi muodostunut lenkki tai salikäynti jäi neljästi jopa viidesti viikossa pois ohjelmastani. Näin ollen treenaamaan olisi siis pitänyt lähtemällä lähteä - ihan erikseen. Ja arvatkaapas kuka ei lähtenyt? Ainakaan tuloksista päätellen.
Kaikki ei käy kuitenkaan yksi yhteen: Pojan kunto parani selvästi tauon aikana. Aamusta iltaan pihapelejä, lumilautailua itse rakennetussa pihamäessä, pimeähippaa ja jatkuvaa touhua. Oma piha tarjosi siis kaikki mahdollisuudet ja työkalut kunnon kohentamiseen.

Toinenkin syy löytyi nopsasti: Lisäsin teholiikuntaa Lassen ohjeen mukaisesti viikkoon matalatehoisen liikunnan kustannuksella. Tai oikeastaan siinä kävi niin, että liikuin pari-kolme kertaa viikossa (ehkä neljästikin) tehokkaammin, mutta leppoisa liikunta jäi kokonaan pois pelistä. Urut auki siis mentiin, mutta kokonaisaktiivisuus romahti tai ainakin notkahti.

Summa summarum

Jotain on siis tehtävä, muuten ei hyvä seiso! Onneksi Eetun treenit taas alkoivat tauon jälkeen. Pääsen kuskaamaan ja hyödyntämään treeniajan omaan liikkumiseeni. Sen lisäksi muistan olla väheksymättä matalatehoisen liikunnan hyötyjä. Työmatkat ovat luonnollinen paikka tälle touhulle. Pihapeleihin, hyppyrin rakentamiseen ja muuhun poikien sekä tyttöjen touhuun olisi myös syytä osallistua - jos pikkukaverit vielä huolivat mukaan. Edellisten lisäksi pidän mielessäni seuraavan viisauden: Aika ei muuta mitään - tekeminen muuttaa! Säännöllistä ja pitkäjänteistä sen olla pitää!

Huom! Ollaan edelleen kavereita Kehon ikä -testimööpelin kanssa (niin kuin kuvasta näkyy). Testaajani Junnilan Anu osasi esittää palautteen sekä liikuntaneuvonnan niin kannustavaan sekä positiiviseen sävyyn:)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti