Älä pihtaile!
Liikaa kliinisyyttä
Toki positiivista palautetta voidaan käyttää väärinkin.
Varsinkin jos se työnnetään väärään rakoon. Jos ”hyvä hyvä” -kannustukset
ujutetaan taitavasti ryhmäliikuntatunnin beattien laskemisen lomaan tai
epäonnistuneen suorituksen yhteyteen, laimenee teho luonnollisesti nopeasti.
Vastaavasti hyvästä yrityksestä, tsempistä ja sitoutumisesta pitäisi aina
pyrkiä palkitsemaan positiivisella palautteella, oli lopputulos sitten
millainen tahansa. Jos aihetta kehuille sekä huomioimiselle on, älä suotta
pihtaile. Voit tehdä jonkun päivästä ainakin hieman aurinkoisemman.
Rakentavaa, vaan ei
nakertavaa!
Rakentavan palautteen antaminen se vasta taitolaji onkin:
Palautteen avulla pitäisi kyetä lisäämään innostusta ja korjaamaan toimintaa, kun
jokin on pielessä. Siksi tärkeää onkin positiivinen pilke, hyvien puolien
korostaminen sekä selkeä ohjeistus ongelman ratkaisemiseksi. Jos kaikki on
pielessä, tulisi rakentavan palautteen silti olla ystävällisessä hengessä
annettu. Ja väitän omassa asenteessa olevan tarkistettavaa, jos asiasta ei
löydy edes pienen pientä ilonaihetta.
Sitä saa mitä tilaa!
Uskon vakaasti, että palautekulttuurimme ongelmat johtuvat
vähintään yhtä paljon sen vastaanottajasta kuin antajasta. Me suomalaiset
vastaamme kehuihin ja kiitoksiin vähättelevästi. Kun ulkotakkiamme kehutaan
kauniiksi, vastaamme löytäneemme sen kirpputorilta. Ja kun vartalomme saa
treenaamisen vuoksi ansaitsemiansa kehuja, kerromme lihoneemme jo kolme kiloa
kesästä.
Parjaavasta
kolautteesta korjaavaan palautteeseen!
Kun ensi kerralla annat palautetta, pyri keskittymään niihin
asioihin, joista löysit kehuttavaa - oli palautteesi sitten positiivista tai
rakentavaa. Ja kun seuraavan kerran saat rakentavaa palautetta, voisit kiittää
kehittymisen työkaluista sekä pyytää asianomaiselta ratkaisumalleja toimintasi
kehittämiseksi. Positiivista palautetta saadessasi, ota se ylpeästi vastaan
kiittämällä kehuista.
Kaikista palautteista,
niin positiivisista kuin rakentavista, kiittäen!
T: Treenarisi RikuKuva: Trainer4You arkisto (Janne Aalto)
Maltillinen palaute on merkki keskinkertaisuudesta :)
VastaaPoista