Itsekuri kunniaan
Kolumnissaan Matti-Esko kritisoi Personal trainereiden
tarpeellisuutta sekä suomalaisten itsekurin löysyyttä. Tiedosta ja taidostahan
homma ei voi jäädä kiinni, sillä jokainenhan nyt tietää, että liikkumalla
enemmän ja syömällä vähemmän saavutetaan hyviä tuloksia! Eikä liikkuminen kovin
vaikeaa ole: Tossua toisen eteen ja rautaa tankoon! Ja proteiinisheikki mukaan
salille!
Olisikohan noin?
Työn ja arjen kuormittavuus ovat muuttuneet dramaattisesti
viimeisen kymmenen vuoden aikana. Istumatyö ja fyysinen passiivisuus ovat
vähentäneet salakavalasti, mutta dramaattisesti suomalaisten arkiaktiivisuutta.
Tuki- ja liikuntaelinongelmat, kansansairaudet sekä aineenvaihduntasairaudet
ovat lisääntyneet epidemian lailla. Myös eläkeiän jatkuva nokittaminen sekä
liiallisten tai liian vähäisten virikkeiden aiheuttamat mielenterveysongelmat
asettavat omat vaatimuksensa kunnossa pysymiselle. Myös se, että
kaikenkarvaista tietoa ravitsemuksesta ja liikunnasta on nyt saatavilla enemmän
kuin koskaan ennen heittää haasteen lukijalleen: Kuinka erotan oleellisen
tiedon epäoleellisesta ja kuinka lähden liikkelle omalla kuntopolullani?
Facebookissa sattuu ja tapahtuu
Törmäsin eilen mielenkiintoiseen facebook –keskusteluun.
Tarmokas ja ilmeisen osaava Personal trainer markkinoi hyvän maun mukaisesti
palvelujaan facebookissa joululahjaidea ajatuksella. Hänen ystävänsä kommentoi
viestiketjuun ajattelemattomasti ihmetellen, kuka kumma nyt tarvitsee treenaria
kuntoon päästäkseen. Ystävä sai luonnollisesti tyrmäävän vastaanoton, kun
viestiketjuun tulvi puolustelevia ja personal trainingin tarpeellisuutta
korostavia viestejä.
Hyvä kunto ei ole varastoituva luonnonvara
Ajat muuttuvat. Ihmiset eivät enää pysy kunnossa pelto- ja
metsätöitä tehdessään. Jalat eivät ole enää pääasiallisin kulkuväline ja ruoan
saa muutenkin kuin metsästämällä. Arki on kiireistä ja tietoa tulvii joka
tuutista. Aika liikkumiseen voi olla kortilla ja liikkeelle lähtemisen kynnys
kasvaa kilpaa kunnon huononemisen kanssa.
Personal training on elämäsi valmennusta!
On hienoa, kun voi luottaa asiantuntijaan ja tietää
tekevänsä oikeita asioita. On upeaa, että joku pysäyttää ja pistää kirkastamaan
tavoitteensa. On sitouttavaa, kun treenitapaamiset on sovittuina kalenterissa
ja omaharjoitteet ohjelmoituna lukujärjestykseen. On järkevää sijoittaa euroja
hyvästä kunnosta erinomaiseen päästäkseen, jos vaihtoehtona on sairaan kirjoista
terveeksi kuntoutuminen lääkkeitä syömällä. Ja on unelmieni täyttymys, ettei
meidän personal trainereiden tarvitse enää perustella PT -palvelujen
erinomaisuutta, sillä asiakkaat tekevät sen jo puolestamme!
Niin ja Matti-Eskolle vielä terveiset, että näkisin Sinua
mielelläni valmennustapaamisen merkeissä. Uskon, että se saisit harjoitteluusi
paljon uusia ideoita, intoa ja tehoakin.
T: Rikusi

Blogisi on täynnä asiaa! Luen juttujasi uudestaan ja uudestaan imeäkseni kaiken tiedon :-) Kiitos Sinulle kun jaat meille osaamistasi ja tietojasi! Personal Trainer rulettaa :-)
VastaaPoistaOlipas imartelevaa ja mieltä lämmittävää saada kivaa palautetta. Mukavaa olisi saada aika ajoin myös aihe-ehdotuksia ja vinkkauksia. Kiitos tästä ja pirteää joulun odottelua. T Riku
VastaaPoista