maanantai 6. helmikuuta 2012

Miksi ruotsalaiset tyhjentävät aina palkintopöydän?

Illat ja viikonloput kuluvat harjoituksissa ja auton mittariin saattaa kertyä lähes 100 kilometriä päivässä pelkistä treenimatkoista. Vaikka harrastaminen urheiluseuroissa yleistyy, treenejä on selvästi aiempaa enemmän, valmentajat ovat koulutetumpia ja yksittäiset treenit kestävät pidempään, saavuttaa yhä harvempi lapsi enää edes tervesliikuntasuositusten minimiannoksen aktiivisuudellaan. Missä vika?

Istuminen on perseellään

Ei ole tavatonta, että lapsi istuu treenimatkoilla autossa pidempään, kuin liikkuu harjoituksissa. Etenkin, jos istumisaikaa verrataan teholliseen treeniaikaan. Odottaminen, jonottaminen ja ohjeiden kuunteleminen vievät ajasta helposti leijonan osan, jolloin kosketuksia pelivälineeseen tai muita kehitymisen kannalta arvokkaita toistoja saadaan kasaan valitettavan vähän.

Ohjatuilla harjoituksilla keskivertokaveriksi

Jokainen valveutunut juniorivalmentaja tietää, ettei mestareita tehdä ohjatuissa harjoituksissa. Todelliset tähdet syttyvät pihapeleissä, leikeissä, koulun kentällä... siis omalla ajalla. Ja vaikkei tähtäimessä olisikaan tähteys, saavutetaan myös todelliset terveysvaikutukset itsenäisen, omatoimisen aktivoitumisen kautta.

Huippuvalmentaja ymmärtää rajallisen vaikutusvaltansa

Kaikkihan sen tietävät, mutta valitettavan harva ymmärtää. Näin olen kokenut. Valitettavan harvoin nimittäin näkee valmentajia aktivoimassa urheilijoitaan omatoimiseen treenaamiseen ja liikkumiseen harjoitusten ulkopuolella. Lasten ja nuorten kannustaminen treenimatkojen pyöräilemiseen, tekniikka- ja fysiikkaharjoitusten toteuttamiseen omalla ajalla, pihapeliporukoiden kokoamiseen lähialueen kavereista sekä aktiivisuus-/ harjoittelupassien pitämiseen lisäisivät kokonaisaktiivisuutta huimasti. Jos valmentajalla on todellista pelisilmää, hyödyntää hän tuon ajan tehokkaasti!

Kaiken takana ovat toistot

Hyvin organisoiduissa harjoituksissa aktiivisen tekemisen osuus on noin 50 %:a kokonaisajasta. Esimerkiksi jääkiekkotreeneissä laadukkaita kosketuksia kiekkoon kuljetusten, syöttöjen, niiden vastaanottojen sekä laukausten muodossa kertyy varsin rajallinen määrä. Etenkin kun verrataan toistojen määrää tossulätkään kavereiden kanssa tai omatoimiseen neppailuun ulkojäillä.

Itseluottamusta luovassa ympäristössä

Jos lapsi harrastaa ohjatusti viisi kertaa viikossa, on tehollisen "peliajan" osuus arviolta noin 2,5 tuntia, joiden aikana toistoja kertyy - rajallisesti. Vastaavan annoksen saa helposti koulun kentällä kasaan jo kerralla ja toistojen osuus moninkertaistuu. Toki tarvitaan niitä koviakin pelejä ja kontrolloituja treenejä. Toisaalta kuitenkin juuri paineeton, luova ja leikkimielinen ympäristö kannustaa yrittämään ja oppimaan jotakin uutta.

Ruotsiko tyhjentää taas palkintopöydän?
Keskustelin pari kesää sitten ruotsalaisen huippujuniorijoukkueen managerin kanssa. Hän kertoi edustusjoukkueen harjoittelevan yhdessä kolmesti viikossa. Ihmeteltyäni vähäistä määrää ääneen, selvensi hän kupletin juonen: "Seurallamme on 11 joukkuetta tässäkin ikäluokassa. Harjoituksiin tullaan näyttämään omalla ajalla opittuja taitoja sekä treenaamaan joukkuepeliä. Jos omaharjoittelu ei kiinnosta, niin tyrkyllä on kyllä 200 innokasta muutakin poikaa". Mestarit tehdään siis omalla ajalla. Se oivallusko tekee ruotsalaisista niin paljon meitä parempia?

Kuva: Trainer4You arkisto
Malli: Askari Rounaja
Lisää aiheesta: Nuoren urheilijan fyysinen harjoittelu, http://www.fitra.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti