tiistai 20. maaliskuuta 2012

Hyvinvoinnin edistämisen 10 käskyä: Kaksi viimeistä - ja tärkeintä!

9.  Vaikuttavuus – Tulos ratkaisee!
Kaikki haluavat vastinetta rahoilleen ja ponnistuksilleen. Jos henkilö liikkuu useammin, tehokkaammin ja syö terveellisemmin sekä yritys panostaa euroja ja työaikaa hyvinvointiponnistuksiin, on tulosta synnyttävä! Muuten ainakin asiantuntijan, treenarin tai terveysjohtamisen konsultin, työpaikka on vaarassa. Tulokset eivät kuitenkaan ole itsestään selvyys: Enemmän liikuntaa ja vähemmän syömistä ei ole ratkaisu. Eikä edes tehokkaampaa liikuntaa ja terveellisempää ruokaa ratkaise ongelmaa. Tulokset syntyvät oivalluksen, oppimisen, aktivoitumisen, sisäisen motivaation sekä oikein mitoitettujen hyvinvointiliikuntaponnistusten avulla, kulutukseen sekä tavoitteeseen suhteutettua ruokavaliota unohtamatta.

Ilman tuntuvia ja näkyviä tuloksia motivaatio romahtaa ennen pitkää. Siksi kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen hyvissä ajoin. Hyvinvointivalmennusta voi hyvin verrata hiusten leikkuuseen - sen voi tehdä kyllä itsekin, mutta jälki on ammattilaisen käsissä useimmiten huomattavasti parempaa!


10. Pysyvyys – Uusi tasapainotilasi!
Jo yhdellä liikuntatuokiolla on lääkkeen kaltaisia terveydellisiä vaikutuksia. Ainoastaan 20-30 minuutin mittainen reippailu vaikuttaa verenpaineeseen ja kolesteroliaineenvaihduntaan lääkkeen kaltaisesti, mutta tehokkaammin ja ilman negatiivisia sivuvaikutuksia. Kolmen kuukauden aikana saavutat hyviä ns. toiminnallisia tuloksia: Kestävyys- ja lihaskuntosi kohenee, verenpainelukemasi tipahtavat ja liikkuvuutesi paranee. Puolen vuoden sitoutumisella saavutetaan jo rakenteellisiakin muutoksia: Paino putoaa, keho kiinteytyy ja lihasmassa kasvaa. Vuoden säännöllisellä ponnistelulla saavutetaan pysyvät muutokset: Aktiivinen elämäntapa mahtuu jo mukavuusalueellesi ja on uusi tasapainotilasi!

Liikunta lisää vuosia elämään - ja elämää vuosiin. Parempaa elämää pidempään toivotellen,

T: Treenarisi Riku

Kuva: Riku Aalto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti