keskiviikko 29. elokuuta 2012

Nyt saa tuulettaa!

Rajapyykit paukkuu. Nyt saa tuulettaa oikein luvan kanssa! Trainer4You Heimomme nimittäin jatkaa kasvuaan jo kolmannelle tuhannelle faniluvulle. Ja Liikuttavia-ajatuksia bloginikin on saavuttanut uuden merkkipaalun elinkaarensa varrella: Ensimmäistä kertaa postaukset ovat levinneet nelinumeroiselle lukijakunnalle. Kiitos ja kumarrus siitä Teille kaikille!

Liikuttavia ajatuksia
Blogin työstämisen rinnalla olen työstänyt samannimistä kirjaa – siis Liikuttavia ajatuksia! Kirjaan on koottu allekirjoittaneen ajatuksia, mielenilmauksia ja uhmakkaitakin kannanottoja 23 -vuotisen uraputken ajalta. Hyvässä hengessä tietenkin. Ohessa jo esimakua tulevasta kirjasta kannen sekä muutaman kuvituskuvan muodossa.

Aiheesta enemmän kirjan valmistumisen lähestyessä. Sitä ennen kuitenkin täältä pesee liikuttavaa luettavaa ja aktivoivia ajatuksia entiseen tapaan. Pysykäähän kanavalla!
 
T: Liikuttava treenarisi  Riku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti