Muutos on pysyvä olotila

Viimeiset viikot ovat olleet vuoristoratamaisia. Pienet ja suuremmatkin muutokset ovat pitäneet verenpaineen sekä muut elimistön stressireaktiot korkealla. Kehoni on siis ollut taisteluvalmiudessa. Ja sen vuoksi olenkin saanut asioita tapahtumaan jopa moninkertaisesti tasaisen rutinoituneeseen arkeen verrattuna.

Turvallisessa on helppo roikkua

Yritystoiminnassamme on yhä monia epäkohtia. Monia seikkoja, jotka kaipaavat hienosäätöä, mutta silti roikumme helposti rutiineissa. Vaikka tiedostamme ongelmat, emme saa muutoksia tehdyksi ilman väkipakkoa. Liekö syynä turvallisuuden tunne, tuntemattoman pelko vaiko laiskuus? Jokin on kuitenkin jarruttanut etenemistämme ja kehittymistämme.

Vaikka irtaantuminen vanhasta ja toimimattomasta olisi pitänyt tapahtua jo aikaa sitten, on muutoksen toteuttaminen ollut ylivoimaista. Vasta pattitilanne ja suoranainen pakko sai meidät toimimaan. Vaikka mitään menetettävää ei ollut tiedossa, oli turvallinen toimimattomuus ollut muutostoimia houkuttelevampi olotila.

Sopeutuminen on sisäänrakennettua

Onneksi maailma muuttuu. Onneksi tilanteita, joissa on pakko toimia, tulee aika ajoin eteen. Silloin on nimittäin pakko päivittää tavoitteensa, odotuksensa ja tulevaisuuden suuntansa. Silloin on pakko miettiä, mitä jatkossa tehdään ja miten. Ja mitä ei missään nimessä enää tehdä. Silloin on nostettava asioita pöydälle, pilkottava ja palasteltava. On perusteltava itselleen ja muille. On keskusteltava ja kuunneltava. Ja se on todellisen kasvun, kehityksen ja muutoksen edellytys!

Toisin ja toisaalla tekemistä

Muutoshankkeet kaatuvat usein juuri turvallisuuden kaipuuseen. Tutussa on helppo roikkua, etenkin jos  muutos edellyttää epämukavuusalueelle astumista. Koko muutos termi on jokseenkin loppuunkoluttu. Ehkä pitäisi puhua ennemminkin uudistuksesta sekä siitä mitä asioita tehdään toisin kuin aiemmin ja mitä ei ehkä enää tehdä ollenkaan. Tärkeintä onkin saada ihmiset ymmärtämään, sitoutumaan ja toimimaan uuden tavoitteen sekä toimintamallin mukaisesti.

Haluatko todella muutosta?

Mikä siinä muutoksessa sitten on niin vaikeaa? Ehkä pitäisi ensin kysyä, haluatko todella muuttua ja muuttaa toimintatapojasi? Jos vastaus on epäröivä, ei lopputulos voi olla pysyvä. Jos taas motivaatio, sitoutuminen ja valmistautuminen ovat kohdallaan, ovat onnistumisen edellytykset korkealla. Joskus pakko voi olla hyvä muutosvoima – se voi saada Sinut pois mukavuusalueeltasi näkemään enemmän ja motivoivampia mahdollisuuksia ympärilläsi!

Muutos on motivoivaa, uudistuminen on upeaa, maanantai on mahdollisuuksia täynnä!

Kuvat: Qicraft/ Technogym

Älä jämähdä!

Sunnuntaina oli rospuuttokeli pahimmasta päästä. Vettä tihutti, rapa roiskui eikä koirammekaan suostunut astumaan terassia pidemmälle, pakollisia pissireissuja lukuun ottamatta. Päätimmekin viettää iltapäivän HopLopissa, jottei päivä menisi ihan lorvimiseksi.

Sisäleikkipuiston ovesta sisään päästyämme ja pääsymaksun maksettuamme muksut säntäsivät oitis kiipeilemään, hyppimään, pelaamaan sekä seikkailemaan. Itse ryhdyin (poikkeuksellisesti) etsimään itselleni istumapaikkaa tulevan kirjan saatesanoja kirjoittaakseni.

Leikkikehän reunalta

Istumapaikat olivat kortilla. Itse asiassa ainoa sellainen löytyi sylilasten leikkikehän reunalta. Parkkeerasin siihen, kaivoin koneen esille ja ryhdyin naputtelemaan. Koetin samalla tarkkailla ympäristöä ja pitää lapsiani silmällä.

Liikunnallinen läpileikkaus

Havaitsin, että itse asiassa HopLop kiteyttää eri ikäpolvien liikunnallisen nykytilan: 1-3 –vuotiaat taapertavat innoissaan ja tutkivat aistit valppaina ympäristöään. 4-7 –vuotiaat kiipeilevät, hyppivät, juoksevat sekä kokeilevat rajojaan. 8-12 –vuotiaat taas ovat osin jo jämähtäneet erilaisten pelien ja ruutujen ääreen, kun taas yli 13 –vuotiaita ei sisäleikkipuistossa juuri näe. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Aikuisten suosituin leikkiväline - tuoli!

Aikuiset ovat vallanneet istumapaikat ja syventyneet iltapäivälehden tai tietokoneruudun tapittamiseen. Kiipeilemään ja leikkimään on eksynyt ehkä noin prosentti tai pari koko aikuiskatraasta. Nuoret aikuiset (24-35 –vuotiaat) vaikuttavat jämähtäneimmiltä. Kiipeilemässä näyttääkin olevan edustajia molemmista ääripäistä; parikymppisistä vanhemmista sekä vireistä ja vetreistä isovanhemmista.

Paikallaan olo on luonnotonta

Lapset on luotu liikkumaan. Se on sisäänrakennettu intohimo, taito ja tarve. Yhteiskuntamme pakottaa kuitenkin lapset jo varhain runsaaseen istumisannokseen. Istuminen vaatisikin vastapainokseen runsaasti liikettä, leikkiä ja aktiivisia virikkeitä. Liikunnallisten aktiviteettien kanssa samasta vapaa-ajasta kilpailee kuitenkin yhä suurempi tarjonta erilaisia virtuaalisia virikkeitä. Niiden parissa voidaan viettää lähes työpäivän verran aikaa jo ala-asteikäisinä. Ja vaikka lasten osallistuminen erilaiseen liikunnalliseen seuratoimintaan on lisääntynyt viime vuosina, niin kokonaisaktiivisuusannos on samanaikaisesti romahtanut yhä vähäisemmäksi.

Jämähtämisestä tehdään oikeutettua

Ei liikkumisen tarve iän karttuessakaan mihinkään katoa. Päinvastoin! Sitä tarvitaan yhä runsaampi annos toiminta- ja suorituskyvyn ylläpitämiseksi. Jämähdämme, passivoidumme ja sokeudumme liikkumisen mahdollisuuksilta osin olosuhteiden pakosta, osin mitä kekseliäimpien selitysten varjoilla: Ei ole aikaa, on kiire, tuleehan sitä töissäkin liikuttua, on tärkeämpääkin tekemistä, sitku, mutku ja mätky…

Nytku!

Lopeta selittely. Tartu tilaisuuteen. Ei sitku, vaan nytky! Aktiivisemman elämäntavan voi aloittaa koska vaan, eikä se vaadi kurjuutta, uhrauksia ja suuria mullistuksia. Luopumisten sijaan väitän Sinun olevan saajan asemassa: Saat lisää energiaa, vireyttä, jaksamista ja aikaa. Hyväkuntoisena ehdit, jaksat ja nautit enemmän sekä saat paremman ja pidemmän elämän.

Tästä sainkin oivan ajatuksen saatesanoilleni...

Kuulasta sekaisin?

Kahvakuulavillitys on käsin kosketeltava. Media syytää ilosanomaa ja rautamötikkää myydään jo jussi-kuviosina Isäntä- ja Emäntä –versioina marketeissa ja matkamuistomyymälöissä. Mikä siinä kuulassa oikein kiehtoo?

Kahvakuulailijalla on yksi lihas ja suuri sydän

Perinteisesti lihaskuntoharjoittelussa elämä tehdään itselle mahdollisimman vaikeaksi. Työ tehdään painovoimaa vastaan vääntämällä ja tavoitteena on selkeä väsymyksen tunne treenattavissa lihaksissa.

Kahvakuulailijalla on vain yksi lihas – koko keho! Liikkeet tehdään heilurimaisina liikeketjuina, joiden tavoitteena on aktivoida kerralla monia lihasryhmiä, kehonhallinnan, tasapainon sekä villinä hyrskyttävän sykkeen sekä energiankulutuksen lisäksi. Elämästä tehdään helppoa ja mukavaa! Treenituntemus ei ole paikallinen hapotus ja pumppi, vaan kokonaisvaltainen kuormittuneisuus, väsymys ja hyvä olo.

Mitä, missä, milloin?

Kahvakuulailua voidaan harrastaa missä ja milloin tahansa. Toki joudut raahaamaan painavan kuulan takapihalle tai mökkilaiturille, mutta jo raahaaminen on hyvää treeniä. Joudut aktivoimaan keskivartalon lihakset suorana kävelläksesi. Kahvakuulatreeni voi myös hyvin perustein olla lyhyt ja ytimekäs. Jo muutamalla liikkeellä aktivoit koko kehon ja lihaskunnon lisäksi kyytiä saavat myös muut kunnon osa-alueet.

Vastaisku monotonisuudelle

Kahvakuula ei kuitenkaan ole hankalan mallinen käsipaino. Usko tai älä, mutta siltä sen hyödyntäminen usein näyttää. Toki voit tehdä vartalon sivutaivutukset ja kulmasoudut kahvakuulallakin, mutta kyseisissä liikkeissä käsipaino ajaa vähintään saman asian. Parhaimmillaan kahvakuula on juuri kokonaisvaltaisissa perusliikkeissä; etuheilautuksissa, rinnallevedoissa, tempauksissa ja työnnöissä.

Perusliikkeiden lisäksi kahvakuulaa voidaan hyödyntää erilaisten kyykkyliikkeiden kaverina sekä sillä voidaan maustaa erilaisia pyöritysliikkeitä vartalon, jalkojen ja pään ympäri. Kahvakuulan heittäminen herättelee monotonisesti kuormittunutta kroppaa ja paiskominen on myös terapeuttista. Ja kahvakuulailu on mitä mainiointa vastapainoa istumiselle, sillä laajat venyttävät sekä vahvistavat liikkeet elvyttävät jäykistynyttä kroppaa miellyttävästi. Kahvakuula on siis mainio sijoitus omaan hyvinvointiin sekä todellista teho-terveysliikuntaa.

Helppoa, kun sen osaa!

Kahvakuulailu ei kuitenkaan ole ihan helppoa. Ilman ohjeistusta voit paitsi loukata itsesi myös tuskastua henkisesti. Kannustankin Sinua osallistumaan muutamalle ohjatulle tunnille ennen oman kahvakuulan hankkimista. Hyvä lisä tai vaihtoehto on myös päivän mittaiseen (7 h) Kahvakuulakouluun osallistuminen sekä innostavan ja informatiivisen Kahvakuulakoulu-kirjan hankkiminen. Niiden avulla pääset heti alusta pitäen oikeille raiteille ja kuntosi kehittyy luotijunan vauhtia entistäkin rautaisemmaksi. Tartu siis kahvaan ja pidä varasi – ettet vain Sinäkin sekoa kuulastasi!

Tervetuloa kuulan muotoiseen maailmaan:

• Kahvakuulakoulu:http://www.trainer4you.fi/index.php/ohjaajakoulutukset/kahvakuulakoulu
• Kahvakuulakoulu –kirja: http://fitra.fi/index.php/kahvakuulakoulu

Kuvat: Kahvakuulakoulu, Fitra 2012

Rajoitteita vai mahdollisuuksia?

Pojallani on polvivamma. Se rajoittaa osallistumista jalkapallotreeneihin sekä –peleihin. Etenkin syötöt, syötön vastaanotot sekä laukaukset sisäsyrjällä aiheuttavat kipua polviniveleen. Toisin sanottuna ulkokierto provosoi kipua. Vaimoni, joka työskentelee työfysioterapeuttina, kuulee päivittäin asiakkailtaan heidän vaivoistaan, kivuistaan sekä rajoituksistaan. On nilkkaa, polvea, lonkkaa, selkää, niskaa, rannetta ja olkapäätä. Yhdistävänä tekijänä ovat vaivojen aiheuttamat rajoitukset liikkumisessa: Polvi estää osallistumisen treeneihin, lonkan vuoksi ei voida kuntoilla ja olkapään takia harjoittelu on pannassa. Ei auta kuin lepäillä ja odotella vaivan paranemista päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Vaiva nähdään rajoittavana tekijänä, jonka parannuttua koko muu keho ja fysiikka onkin jo rapistunut kuntoutettavaan kuntoon.

Näe metsä puilta

Onhan se ikävää, että polvi reistailee. Ja eihän selkäkivun kanssa ole mukavaa elää. Mutta vaikka osa kehosta on ”pois pelistä”, on suurin osa kokonaisuudesta kuitenkin käytettävissä. Jos polvi rajoittaa liikkumista, ei sen pidä halvaannuttaa koko yläkroppaa ja keskikehoa. Ja jos selkä reistailee, niin ylä- ja alaraajat sentään pelittävät. Spesifisti ongelmakohtaa kuntouttavien liikkeiden lisäksi voidaan usein esimerkiksi uida, vesijuosta, polkea kuntopyörää sekä harrastaa monia muita lajeja sekä treenata useita muita kehonosia. Jos vain halua, luovuutta ja viitseliäisyyttä riittää.

Polvesta poika paranee

Oli kyse sitten urheilijan kuntouttamisesta kisakuntoon tai potilaan vamman kuntoutuksesta, pitäisi mielestäni tavoitteena olla henkilön aktivoiminen myös muun kuin vamma-alueen treenaamiseen. Mitä jos urheilija tekisikin paluun lajiharjoituksiin notkeampana, voimakkaampana tai kestävämpänä kuin ennen loukkaantumistaan. Tai nilkkansa nyrjäyttänyt pistäisi koko kehonsa parempaan iskuun nilkan kuntoutuksen varjolla. Eikö se onnistuisi lähes samalla vaivalla? Nilkan tai olkapään jumppaamisen yhteydessä. Kun nyt muutenkin jumppaillaan, niin jumppaillaan sitten ihan kunnolla.

Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla

Fysioterapeuttina sain aiemmin ottaa kantaa ystävieni, sukulaisteni ja naapureitteni vaivoihin sekä kolotuksiin. Kun joku valitti selkäkipujensa johtuvan sukujuuristaan, ei ehkä empaattisin vastaus ollut sukuongelman löytyvän laiskuudesta keskivartalon lihasten harjoittamiseen. Ja kun henkilö valitti kykenemättömyyttään liikkumiseen olkapäänsä vuoksi, ei sillä hetkellä tuntunut hyvältä sanoa kävelyn onnistuvan kädettömältäkin. Jostain syystä nuo valitusvirret ovat kuitenkin vähentyneet. Sitä en kuitenkaan tiedä, onko sanomani mennyt perille vai onko fyysinen vamma saanut seuraa myös henkisestä kolauksesta.

Liike on lääke

Liike on lääke lähes jokaiseen vaivaan ja sairauteen. Jos vamma rajoittaa liikkumistasi, niin pyri löytämään ne keinot, joilla voit itseäsi aktivoida. Lepo harvemmin on oikea hoitokeino enää akuutin paranemisvaiheen jälkeen. Ja tuo akuuttivaihe kestää useimmiten parin vuorokauden, ei viikon eikä kuukauden verran.

PS: Sain muuten perjantaina keuhkosairauksien erikoislääkärillä käydessäni reseptin. Lääkkeeksi määrättiin hengästyttävää liikuntaa viisi kertaa viikossa. Vau! Taidankin tästä lähteä lääkekaapille.