Moni haaveilee omasta treenarista: Henkilöstä, joka tsemppaa
liikkeelle, motivoi pysymään ”kaidalla tiellä” ja kertoo, mitä tehdä parhaan
treenivasteen saadakseen. Tuloksiahan me asiakkaat haluamme vastineeksi
rahallemme ja vaivallemme!
Valmennussuhde
edellyttää sitoutumista – molemmilta!
Treenarin hankkiminen ei kuitenkaan ole mikään pikkuostos.
Hintakin mietityttää, mutta ennen kaikkea se hirvittää, ettei Personal trainer
vastaakaan odotuksia valmentaja-auktoriteetista ja henkilöstä, jonka sanaan voi
luottaa myös vastamäessä. Vain paras kelpaa, sillä onhan kyseessä minun
kuntoni, terveyteni ja hyvinvointini!
Treenareissa on eroja
kuten asiakkaissakin
Vaikka Personal trainer –lisenssi kertookin jo paljon
henkilön osaamisesta, on treenarissa ja treenarissa silti paljon eroa. Tunnetun
koulutusorganisaation lisenssiläpäisyvaatimukset takaavat perustietojen ja
–taitojen olevan hyvin hallussa ja ohjauskokemuksen olevan riittävä
kuntoilijoiden sekä terveysliikkujien valmentamiseen. Sillä, millaiset ovat
Personal trainerin taustat eli millainen pohja- ja täydennyskoulutus, valmennuskokemus,
liikuntahistoria sekä persoona, on kuitenkin paljon väliä monissa tapauksissa.
Treenaria ei kannata ostaa kuin ”sikaa säkissä”, vaan
nettivertailun lisäksi kannattaa tavata ainakin paria potentiaalista
kandidaattia. Ensitapaamisen tulee aina olla ilmainen, mutta asia kannattaa
kuitenkin varmistaa kysymällä. Jos tutustumistapaaminen on maksullinen, niin
voitpahan ainakin vetää ruksit suosiolla yhden nimen päälle.
Sopiva treenari
asiakkaan tavoitteen pohjalta
Kuntoilija ja terveysliikkuja Lisensoitu Personal trainer
Kuntoutuja,
tavoitteena sairauden hoito Personal
trainer, jolla terveydenhuollollinen pohjakoulutus (esim. fysioterapeutti)
Kehonmuokkaus
ja kiinteytymistavoite Personal
trainer, jolla vahva kuntosalitausta ja/tai esim. fitness- tai kehonrakennustausta
Urheilun
lajiedellytysten parantaminen Personal
trainer, jolla vahva valmennuskokemus, esim. valmennukseen suuntautunut
liikunnanohjaaja
Maraton tai
triathlon –tavoite Personal
trainer, jolla vahva harrastus- tai valmennuskokemus kestävyyslajeista
Hyvän treenarin tuntomerkit
·
Luotettavan koulutusorganisaation lisensoima
(Trainer4You, FAF, Fisaf…)
·
Pohjakoulutus/ taustat soveltuvat tavoitteeseen
(esim. fysioterapeutti kuntoutustavoitteeseen)
·
Miellyttävä, luotettavan tuntuinen ja aidosti
innostunut persoona
·
Kuuntelee enemmän kuin on äänessä
·
Kysyy tavoitteen kannalta oleelliset kysymykset
·
Katu-uskottava; elää kuten opettaa
·
Ratkaisukeskeinen; kykenee nopeisiin päätöksiin
·
Valmentava; kertoo ja perustelee tekemisensä
·
Pedantti; ei lupaile, vaan tekee!
Mistä löydän
itselleni Personal trainerin?
Nykypäivänä lähes jokaisella Personal trainerilla on omat
kotisivunsa. Tai ainakin tulisi olla. Mistäs muualta asiakas valmentajansa
löytää? Treenarin löytää siis helpoimmin googlettamalla. Hyvä tapa
kartoittamiseen on myös kontaktointi suoraan koulutusorganisaatioon suosituksia
kysyäkseen. Suositusten ja referenssien pohjalta tehdyn ostoksen
tyytyväisyysennuste on varmasti korkeampi, joten niitä kannattaa kysellä suoraan
treenariltakin.
Personal trainerin
avulla kaikki irti kuntokeskusjäsenyydestä
Monet kuntokeskukset tarjoavat myös omia Personal trainer –palvelujaan.
Ne ovat kätevä tapa tutustua kuntosalin laitekantaan ja tuntitarjoomaan sekä
oppia hyödyntämään jäsenyyteen liittyviä palveluja optimaalisesti. Usein
kuitenkin kuntokeskusten PT –palvelut painottuvat pitkälti saliliikunnan
ympärille ja muu liikuntaneuvonta sekä ravitsemusvalmennus jäävät vähemmälle
huomiolle. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kysyvää ei kaduta, joten kannattaa
joka tapauksessa aina pyytää treenarilta tai keskukselta kirjallinen tarjous
palvelunkuvauksineen sekä sopimusehtoineen ennen ostopäätöksen tekemistä.
Personal training on
tiimityötä
Personal training on yhteistyötä, joka vaatii sitoutumista
niin asiakkaalta kuin treenarilta. Yksikään asiakas ei halua välinpitämätöntä
treenaria, eikä yksikään treenaria sitoutumatonta asiakasta. Se on
treenarillekin silkkaa ajanhukkaa, huonoa imagoa ja este tulevaisuuden myyntityölle. Kun
kemiat natsaavat ja molemmat osapuolet sitoutuvat oman pestinsä hoitamiseen,
syntyy tuloksia takuuvarmasti! Ja se on parasta mainosta, myynnin edistämistä
sekä asiakashankintaa. Uusin asiakas löytyykin usein läheltä - se on nimittäin
olemassa oleva, tyytyväinen asiakkaasi!