keskiviikko 14. elokuuta 2013

10 syytä treenata toiminnallisemmin

Toiminnallinen harjoittelu eli functional training on päivän sana. Aihe on pinnalla tuloksekkuutensa vuoksi. Kukapa ei haluaisi urheilullisempaa kroppaa ja parempaa suorituskykyä, kun voi saada sen totuttua mielekkäämmällä, monipuolisemmalla, hauskemmalla ja jopa vähäisemmällä harjoittelulla. Ohessa kymmenen hyvää syytä treenata toiminnallisemmin:

1. Monipuolisuus 

Toiminnallinen harjoittelu kehittää samanaikaisesti lihaskuntoa, kehonhallintaa, kestävyyttä, liikkuvuutta, tasapainoa sekä koordinaatiota. Isojen lihasryhmien työskennellessä yhtä aikaa myös energiankulutus on huipussaan ja hormoniaineenvaihdunta vilkasta. Parhaimmillaan jopa yksi harjoitusliike voi kehittää kaikkia edellä mainittuja ominaisuuksia!

2. Kehonhallinta

Moniulotteiset, eri tasoissa toteutettavat, harjoitusliikkeet kehittävät tehokkaasti kehonhallintaa, tasapainoa ja koordinaatiota. Toiminnalliset liikkeet tähtäävätkin yksittäisen nivelen liikkeen sijaan kokonaisten lihastoimintaketjujen aktivoimiseen ja eri lihasryhmien yhteistyön parantamiseen.  

3. Energiankulutus

Suurten lihasryhmien ja asentoa ylläpitävien tukilihasten aktivaatio sekä useiden lihasryhmien yhtäaikainen työskentely kuluttaa runsaasti energiaa, joten toiminnallinen treeni on erinomaista painonhallintaan sekä kiinteytymiseen tähtäävää harjoittelua.

4. Ajansäästö


Liikeketjujen hyödyntäminen ja useiden lihasryhmien samanaikainen treenaaminen lisää harjoittelun tehoa ja säästää konkreettisesti myös aikaa. Yhdessä toiminnallisessa treeniliikkeessä voi yhdistyä 2-3 perinteisen lihaskuntoliikkeen hyödyt, joten parhaimmillaan nipistät treenin kestosta, mutta lisäät samanaikaisesti treenin vaikuttavuutta työtehon muodossa.  

5. Rautainen keskivartalo


Keskivartalon lihakset, etenkin syvät vatsa- ja selkälihakset ovat avainasemassa useimmissa toiminnallisissa harjoitusliikkeissä. Liikeketjuissa voimantuotto välittyy raajoihin keskivartalon lihasten kautta ja niillä kontrolloidaan myös keskivartalon kierron hallintaa, joka on oleellinen tekijä monissa toiminnallisissa lihaskuntoliikkeissä.

6. Ryhti ja keskivartalo

Lihastoimintaketjujen ja keskivartalon sekä lantionseudun lihasten treenaaminen vaikuttavat myös ryhtiin sekä lihastasapainoon positiivisesti. Näin saadaan selkä- ja niska-hartiavaivat kuriin sekä keho työskentelemään optimaalisemmin! Toiminnallinen treeni on siis oikein toteutettuna todellista terveysliikuntaa.  

7. Hyötyvoima


 Kuntosalilaitteissa ja eristetyin liikkein hankittu voima on vaikeaa jalostaa hyötykäyttöön. Sen sijaan toiminnallisen harjoittelun kautta voima saadaan välitetyksi suoraan urheilusuoritukseen, arkiaskareeseen tai fyysisen työn ponnistuksiin. Lajinomaiset harjoitteet sekä lihastoimintaketjujen aktivoiminen saavat suorituksen kannalta oleelliset lihasryhmät työskentelemään yhteistyössä valitun tavoitteen saavuttamiseksi.

8. Urheilullisuus

Kukapa ei haaveilisi kiinteämmästä, jäntevämmästä ja sporttisemmasta vartalosta - Eikä pelkästään ulkoisesti kiiltävämmästä kuoresta, vaan samalla myös urheilullisemmasta suorituskyvystä terveyttään uhraamatta. Toiminnallinen harjoittelu muokkaa kehosta linjakkaan, urheilullisen, terveen sekä suorituskykyisen!

9. Toimintakyky

Toiminnallinen harjoittelu parantaa nimensä mukaisesti harjoittelijan toimintakykyä eli kehon optimaalista toimintaa tavoitteenmukaisessa suorituksessa. Toiminnallisella harjoittelulla voidaankin lisätä muun muassa työssä kuormittuvien lihasten voimaa ja kestävyyttä, vähentää työn tai muun suorituksen aiheuttamaa kuormitusta tuki- ja liikuntaelimistölle, parantaa lajisuoritusta liikemallin mukaisia lihaksia vahvistamalla, liikkuvuutta lisäämällä tai liikehallintaa parantamalla sekä ylläpitää seniorin itsenäisyyttä arkiaskareista selviytymistä tukemalla.

10. Hauskuus

Kaiken edellisen lisäksi toiminnallinen harjoittelu on hauskaa, monipuolista ja tavoitteellista. Aina ei tarvitse pelata suurempien painojen tai pidempien sarjojen kanssa, vaan kehitystä voidaan hakea liikkeitä haastavammiksi tai epävakaammiksi skaalaamalla. Uuden oppiminen on innostavaa ja tuloksekas harjoittelu hauskaa. Tästä kaikesta toiminnallisessa harjoittelussa on kysymys.


Toiminnallisin terveisin,


Riku

4 kommenttia:

  1. Toiminnallinen harjoittelu rokkaa!

    VastaaPoista
  2. Jepulis! Latasitko jo Functional training -oppaan? Mitäs olit mieltä?

    VastaaPoista
  3. Nyt sain ladattua, juuri sopivasti ennen lentokoneeseen nousua. 10h lennolla kerkeää kyllä perehtymään, kiitos jo etukäteen tästäkin oppaasta!

    VastaaPoista
  4. Oleppas hyvä! Anna ihmeessä palautetta ja kerro fiiliksiä oppaasta sekä toiminnallisesta treenistä yleensäkin. Heitä vaikka pari lemppariliiketä meille muillekin iloksi:)

    VastaaPoista