keskiviikko 28. elokuuta 2013

Aikaa vai aikaansaannoksia?

Tänäänkään ei ollut turha päivä. Oppia ja oivalluksia tarttui matkaan - osa onnistumisista ja osa kantapään kautta koheltamisesta. Päivän kantavana ajatuksena päässä pyöri kysymys: Kumpaa ylipäätään tulisi mitata, aikaa vai aikaansaannoksia?

Miten pitkään tulosten saavuttaminen kestää?

Kävin iltasella kuntosalilla. Pukuhuoneeseen marssiessani törmäsin vanhaan pelikaveriin. Mies istui pukuhuoneessa selvästi pää painuksissa. Masennukseensa hän haki vielä lisäpontta astumalla pukuhuoneen nurkassa lojuvalle henkilövaaálle. Tulos ei selvästikään ollut ilahduttava ja kaveri kääntyi puoleeni kysyen: ”Riku, kerro ammattilaisena, milloin niitä tuloksia rupeaa tulemaan?”

Askel kerrallaan vai pitkälle ponnistamalla?

Vastasin kaverille rohkaisevasti, että jo ensimmäisellä askeleella ja jokaisella toistolla. Kerroin terveysvaikutusten sekä suorituskyvyn kehittyvän nopeastikin, mutta rakenteellisten muutosten, kuten laihtumisen ja kiinteytymisen, olevan pidemmän ponnistelun takana. Toiminnallisia muutoksia sen sijaan saavutetaan jo ylös nousemisella ja liikkeelle lähtemisellä. Lämmitellessäni näin miehen poistuvan salilta leveä hymy huulillaan. Minut huomatessaan kaveri nosti peukkua ja huikkasi kiitokset rohkaisusta ja seuraavaan treeniin innostamisesta.

Lintsari vai energiapakkaus?

Siinä lämmitellessäni mieleni johdatti minut takaisin työpäivään. Koin hieman huonoa omaa tuntoa lyhyestä työpäivästä, joka jäi tyngäksi molemmista päistä. Toisaalta sain kyllä paljon aikaan: Hyviä palavereja, tärkeitä päätöksiä, monia meilejä ja ponnekkaita puheluita. Energiaa riitti ja valmista syntyi, jopa useamman normipäivän edestä. Silti virallisen toimistoajan alittava työrupeama mietitytti: Alitinko itseni, petinkö luottamuksen ja olinko riittämätön?

Nopeusko rangaistavaa?

Syy aikaisempaan töistä lähtöön oli viime tinkaan varattu parturiaika. Perjantain kirjajulkistamistilaisuudessa ei ole mukavaa näyttää tarhapöllöltä. Polkaisin fillarilla kampaamoon, mutta kuinka ollakaan, myöhästyin kelloni mukaan vajaat kymmenen minuuttia. Pääsin kuitenkin käsittelyyn ja kellotauluni mukaan 8 minuutin kuluttua kutrini näyttivät huomattavasti siistimmiltä ja edustavammilta. Vaikka olin kaikin puolin tyytyväinen lopputulokseen, maksoin silti hieman pitkin hampain 28 euron parturointimaksun. Mielestäni hinta tuntui kohtuuttomalta toimenpiteeseen käytettyyn aikaan suhteutettuna. Olisinko siis ollut tyytyväisempi, jos käsittelyyn olisi mennyt tavanomainen 30-40 minuuttia, mutta lopputulos olisi ollut käytännössä identtinen?

Tuntiko treenin tehomittari?

Päivän teema sai lisää tykinruokaa hetken salilla treenattuani. Törmäsin nimittäin tuttuun rouvashenkilöön ja jäin hetkeksi suustani kiinni kuulumisten vaihtamisen merkeissä. Hetken keskusteltuamme esille nousi tutun kuuloinen ongelma – syy siihen miksei rouvaa ollut näkynyt salilla aiemmin – siis aika. ”Tunnin irrottaminen kuntosalitreenille on harvinaista herkkua. Siksi salikorttia ei kannata maksaa, sillä eihän lyhyemmällä treenillä ole mitään vaikutuksia”, kuului syy treenaamattomuudelle. Jumppailun makuun päästyäni havaitsin kyseisen naishenkilön vilkuilevan säännöllisin väliajoin kelloaan. Ilmeisen selvästi tunti täyttyi yhden vilkaisun kohdalla, sillä sitä seurasi silmiin pistävä reaktio - reippaamman puoleinen rytminvaihdos eli spurtti kohti pukuhuoneen oviaukkoa. Aika oli täyttynyt.   

Totuus kuuluu naisen suusta

Jatkoin aika vai aikaansaannos –keskustelua kotiin salilta saavuttuani. Kuten yleensä, sain taas kuulla väkevän viisauden vaimoltani. Hän pohti kysymystäni omaan työaikaansa peilaten. ”Teen kuusituntista työaikaa, johon sisältyy vartin valmistelu, puolen tunnin ruokatauko ja neljännestunnin teehetki raporttia samalla kirjaten. Laskutettavaa työaikaa kertyy siis yhteensä viisi tuntia. Jos tekisin kahdeksantuntista työpäivää, saisin tuskin vastaavaa panosta irti itsestäni, etenkään suhteessa kokonaistyöaikaan. Aikaansaannokset ratkaisevat, ei ponnisteluun käytetty aika”.

Tekeminen ratkaisee, ei toimeliaalta näyttäminen!


Tämä postauskin syntyi spontaanisti; siis nopeasti, harkitsematta ja sen enempää tekstiä hieromatta. Myönnän pyrkiväni usein aukottomampiin, täydellisempiin ja harkitumpiin pohdintoihin. Tuottaako hierominen ja värkkääminen parempia tuloksia, vai saanko epätäydellisyydellä, spontaaniudella ja toimeliaisuudella enemmän osallistumista sekä keskustelua aikaan? Se selviää vain enteriä painamalla. Kysymykseni kuuluukin: Kumpaa Sinä arvostat enemmän aikaansaannoksia vai niihin käytettyä aikaa sekä vaivaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti