tiistai 23. marraskuuta 2010

Nopeaa kehitystä!?

Viime viikonloppuna korkattiin rinnekausi käyntiin Pikkusyötteellä. Sinne painuttiin koko perheen voimin. Isommat lapset streettiin lumilautojensa kanssa ja iltatähti Elle (3 v) lainavarusteissa ekan kerran skimbaamaan. Vaimo jännitti pienimmäisen puolesta kameran takana.

Ensimmäinen nousu ei antanut paljoa toiveita laskettelun elämyksistä. Elle ei ottanut jalkoja alleen, vaan oli täysin roikuteltava. Kannattelin koko hissimatkan häntä toppapuvun harteista ja jalat kävivät tuskin kertaakaan maassa.

Ensimmäinen lasku oli hauska, joskaan ei kovin itsenäinen suoritus. Roikotin Elleä jalkojeni välissä ja kaartelin loivasti rinteessä. Elle hihkui ja nauraa rätkätti isoon ääneen. Puolessa välissä rinnettä vedin liinat kiinni ja ohjeistin Elleä pitämään suksenkärjet eteenpäin. Löysäsin hieman tukea ja annoin Ellen liukua omin jaloin, häntä vain kevyesti tukien. Sehän meni ihan mukavasti!

Toinen hissinousu alkoi heikosti. Hissi nykäisi meidät rajusti liikkeelle ja keräilimme kamppeita jo alkumatkasta. Ellen sukset vinksottivat eri suuntiin ja pelkäsin kaatumisen käyneen kipeää. Kikatus paljasti kaiken olevan kunnossa. Otettiin siis uusi lähtö.

Korjasin vain pariin kertaan Ellen asentoa, mutta muuten hissimatka sujui varsin itsenäisesti jalkovälissäni. Rinteen huipulla Elle sanoi haluavansa laskea itse. Mikäs siinä, ajattelin. Päästin hänet hiljaiseen liukuun kohti jyrkempää rinnettä ja laskin pienen matkan päässä perässä. Vauhdin kiihtyessä otin Ellen kiinni ja nappasin hänet jalkojeni väliin. Se ei Ellestä ollut lainkaan mieluisaa. Rimpuilu ja huuto jatkui siihen saakka, että päästin taas hetkeksi irti. Vauhti kasvoi ja spurttasin taas hänet kiinni ja kaappasin jalkojeni väliin. Tällä tavalla tultiin rinne alas, välillä itse laskien ja välillä minun toimestani vauhtia jarrutellen. Loppuliuku paineltiin omin jaloin äidin syliin saakka maireasti hymyillen. ”Haetaanko nyt lumilauta”, oli tytön kommentti alas päästyämme. ”Seuraavalla kerralla”, vastasin hieman huvittuneena itseluottamuksen ja kokeilunhalun määrästä.

Joku arvioi lapsen oppivan herkkyyskausinaan motorisia taitoja jopa seitsemän kertaa aikuisia nopeammin. Vähättelyä, sanoisin näiden kokemusten pohjaltaJ. Oppimisen edellytyksiä lisää roimasti lasten ennakkoluuloton kokeilunhalu, rajaton itseluottamus, itsesuojeluvaiston "puuttuminen" sekä sinnikkyys satojen ja tuhansien toistojen jauhamiseen.

Lapsenomaiseen kokeilunhaluun kannustaen,

T: Riku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti