Jatkuvaa kitinää!
Meillä kotona on kuulunut viime aikoina kovaäänistä kitinää.
Se on liittynyt lähtemiseen. Ulko-ovemme nimittäin rupesi ääntämään avaamisen
sekä sulkemisen yhteydessä. Kun volyymi vain koveni, heräsivät remonttimiehen
vaistoni ja kaivoin käteen crc –purkin. Suihkin liukastetta saranoihin
useammankin kerran, mutta ääni sen kuin koveni. Pian myös ikkunamme alkoivat
huurtumaan ja sisätilojen kosteusprosentti nousi 45:een paukkupakkasillakin.
Ulko-oven avatessa kitinän lisäksi ulos pelmahti aina sisällä vallitsevan
alipaineen seurauksena sakea höyrypilvi. Pyyhimme kosteutta ikkunoista ja
syyttelimme ”murkkuikäistä” poikaamme liiasta suihkussa lontraamisesta. Moni kakku päältä kaunis
Kitinä talossa vain lisääntyi, vaikka kaikki näytti
päällisin puolin ihan hyvältä. Ja vaikka rasvasin ahkerasti saranoita ja pyyhin
luudulla ikkunoita, ei se poistanut todellista ongelmaa. Minun olikin
käännyttävä ammattilaisen puoleen.
Soitin usein aikaisemminkin minut pulasta pelastaneelle,
niin kotonamme, toimistollamme kuin mökillämmekin remonttia useaan otteeseen
tehneelle Pekalle. Hän teki diagnoosin jo puhelimessa. ”Teillä on ilmastoinnin
moottori sökönä”, Hän totesi. Raitista ilmaa kyllä puski sisälle taloon, mutta
poistoilmapuoli ei pelittänyt ollenkaan. Edellisellä työmaalla hommat pakettiin
saatuaan Pekka suuntasi meille ja oli jo puolessa tunnissa pihallamme. Hetken
ilmastointilaitteen ohjekirjaa vilkaistuaan hän kääri hihat ja ryhtyi hommiin.
Tunnin päästä laite oli herätetty henkiin: Se oli sulatettu jäästä, kuivattu,
putsattu, suodattimet oli vaihdettu ja ympäröivät pinnat oli suojattu
kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi. Myös lähes vuoden rikkinäiseksi julistettu
keskuspölynimuri hoitui kuntoon samalla käynnillä. Kyllä ammattimies osaa!
Usein oikea ratkaisu olisi jättää se – ammattilaisen vastuulle! Ja keskittyä itse siihen, minkä parhaiten osaa. Sama pätee hyvin myös kunto-ohjelman laadintaan. Jos perusteet anatomiasta ja fyysisen harjoittelun perusteista eivät ole hallussa, menee ohjelman rakentamiseen helposti järkyttävän paljon aikaa, vaivaa sekä hermoja. Ja lopputulos on usein kovasta vaivannäöstä huolimatta huono! Eivätkä pelkät perustiedot riitä, mikäli ohjelman laadinta vaatii esimerkiksi sairauden tai vamman huomioimista, urheilulajin erityispiirteiden huomioimista sekä lihastasapainon ja syvien tukilihasten huomioimista. Kollegani vertaus siitä, että ”jokainen voi kyllä huolehtia hiustensa leikkaamisesta itsekin, mutta lopputulos on useimmiten parempi, kun homman jättää ammattilaisen käsiin”, pitää kutinsa tässäkin tapauksessa.
Oman temppelin huoltokurssi
Jos tarjolla olisi omakotiasujan vuosihuoltokurssi, ilmoittautuisin sinne heti. Etenkin, jos tietäisin kurssin antavan minulle eväät kotimme omatoimiseen huoltamiseen, kunnostamiseen sekä pieniin remonttitarpeisiin. Vastaava intensiivikoulutus oman hyvinvoinnin huoltamisesta ja parantamisesta on jo olemassa. Se valmentaa Sinut fyysisen hyvinvointisi parhaaksi asiantuntijaksi, ja sen nimi on Hyvinvointivalmentajakoulutus! Jos haluat valita helpomman reitin, niin ainahan voit jättää sen ammattilaisen huoleksi, ja kääntyä Kuntosalivalmentajan tai Personal trainerin puoleen.
mä haluan samaa aamupalaa mitä Riku syö.
VastaaPoistaMääki!
VastaaPoista