Rajoitteita vai mahdollisuuksia?

Pojallani on polvivamma. Se rajoittaa osallistumista jalkapallotreeneihin sekä –peleihin. Etenkin syötöt, syötön vastaanotot sekä laukaukset sisäsyrjällä aiheuttavat kipua polviniveleen. Toisin sanottuna ulkokierto provosoi kipua. Vaimoni, joka työskentelee työfysioterapeuttina, kuulee päivittäin asiakkailtaan heidän vaivoistaan, kivuistaan sekä rajoituksistaan. On nilkkaa, polvea, lonkkaa, selkää, niskaa, rannetta ja olkapäätä. Yhdistävänä tekijänä ovat vaivojen aiheuttamat rajoitukset liikkumisessa: Polvi estää osallistumisen treeneihin, lonkan vuoksi ei voida kuntoilla ja olkapään takia harjoittelu on pannassa. Ei auta kuin lepäillä ja odotella vaivan paranemista päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Vaiva nähdään rajoittavana tekijänä, jonka parannuttua koko muu keho ja fysiikka onkin jo rapistunut kuntoutettavaan kuntoon.

Näe metsä puilta

Onhan se ikävää, että polvi reistailee. Ja eihän selkäkivun kanssa ole mukavaa elää. Mutta vaikka osa kehosta on ”pois pelistä”, on suurin osa kokonaisuudesta kuitenkin käytettävissä. Jos polvi rajoittaa liikkumista, ei sen pidä halvaannuttaa koko yläkroppaa ja keskikehoa. Ja jos selkä reistailee, niin ylä- ja alaraajat sentään pelittävät. Spesifisti ongelmakohtaa kuntouttavien liikkeiden lisäksi voidaan usein esimerkiksi uida, vesijuosta, polkea kuntopyörää sekä harrastaa monia muita lajeja sekä treenata useita muita kehonosia. Jos vain halua, luovuutta ja viitseliäisyyttä riittää.

Polvesta poika paranee

Oli kyse sitten urheilijan kuntouttamisesta kisakuntoon tai potilaan vamman kuntoutuksesta, pitäisi mielestäni tavoitteena olla henkilön aktivoiminen myös muun kuin vamma-alueen treenaamiseen. Mitä jos urheilija tekisikin paluun lajiharjoituksiin notkeampana, voimakkaampana tai kestävämpänä kuin ennen loukkaantumistaan. Tai nilkkansa nyrjäyttänyt pistäisi koko kehonsa parempaan iskuun nilkan kuntoutuksen varjolla. Eikö se onnistuisi lähes samalla vaivalla? Nilkan tai olkapään jumppaamisen yhteydessä. Kun nyt muutenkin jumppaillaan, niin jumppaillaan sitten ihan kunnolla.

Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla

Fysioterapeuttina sain aiemmin ottaa kantaa ystävieni, sukulaisteni ja naapureitteni vaivoihin sekä kolotuksiin. Kun joku valitti selkäkipujensa johtuvan sukujuuristaan, ei ehkä empaattisin vastaus ollut sukuongelman löytyvän laiskuudesta keskivartalon lihasten harjoittamiseen. Ja kun henkilö valitti kykenemättömyyttään liikkumiseen olkapäänsä vuoksi, ei sillä hetkellä tuntunut hyvältä sanoa kävelyn onnistuvan kädettömältäkin. Jostain syystä nuo valitusvirret ovat kuitenkin vähentyneet. Sitä en kuitenkaan tiedä, onko sanomani mennyt perille vai onko fyysinen vamma saanut seuraa myös henkisestä kolauksesta.

Liike on lääke

Liike on lääke lähes jokaiseen vaivaan ja sairauteen. Jos vamma rajoittaa liikkumistasi, niin pyri löytämään ne keinot, joilla voit itseäsi aktivoida. Lepo harvemmin on oikea hoitokeino enää akuutin paranemisvaiheen jälkeen. Ja tuo akuuttivaihe kestää useimmiten parin vuorokauden, ei viikon eikä kuukauden verran.

PS: Sain muuten perjantaina keuhkosairauksien erikoislääkärillä käydessäni reseptin. Lääkkeeksi määrättiin hengästyttävää liikuntaa viisi kertaa viikossa. Vau! Taidankin tästä lähteä lääkekaapille.